EMBROSÉ

  • White Facebook Icon
  • White Instagram Icon
  • White Pinterest Icon

hello@embroselife.com

+358 40 5495991

Hämeentie 157, Helsinki

© 2018 by Embrosé

LIITY YHTEISÖÖMME //

    Ihmeellinen elämä


    Embrosén uusi vieraskirjoittaja Miia on lämminhenkinen luonnonkosmetiikkaan erikoistunut kosmetologi, joka sairastui syksyn 2015 jälkeen keskivaikeaan masennukseen, yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön ja traumaperäiseen stressihäiriöön. Aurinkoinen, 31-vuotias Miia kouluttautuu yin-jooga-, rentoutus- ja meditaatio-ohjaajaksi ja kirjoittaa hyvinvointiin pohjautuvien blogitekstiensä lisäksi ensimmäistä kirjaansa.


    Tästä on jo vähän aikaa, kun olin tiiviisti seuraillut Embrosén Instagram -tiliä, ennen kuin varsinaiset verkkosivut viimein avautuivat. Suorastaan odotin sitä päivää, koska Embrosén visuaalisesti erittäin onnistunut ja kaunis ulkoasu kiinnitti esteetikkona huomioni, sekä tietenkin Embrosén arvomaailma puhutteli. Myös verkkokaupan tuotteistus on lähellä sydäntäni, koska teen itse työtä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin parissa, jonka lisäksi kirjoitan hyvinvointi (ja pahoinvointi-) -teemoista, harrastan intohimoisesti joogaa ja rakastan luonnonkosmetiikkaa. En kuitenkaan tiennyt, kuka tämän upean uuden yrityksen takana oikein oli. Koin vahvasti, että meillä olisi takuulla paljon yhteistä ja kenties paljon puhuttavaa.

    Syyskuun loppupuolella osallistuin lempi joogastudioni Sagayogan Punavuoren tiloissa ensimmäistä kertaa järjestettävään Naistenpiiriin. Niinkuin nimikin ehkä jo kertoo oleellisen, istuimme iso joukko toinen toistaan upeampia, vahvoja, sinnikkäitä naisia tarinoineen piirissä ja kukin vuorollaan sai puhua. Tulla kuulluksi ja nähdyksi. Heittäytyä. Olla juuri sitä mitä on. Tulla hyväksytyksi. Meille oli ennakkoon annettu teema, mutta jokainen sai kertoa juuri niistä asioista, jotka resonoivat sillä hetkellä. Ilta oli todella voimaannuttava ja sain siitä itse aivan suunnattoman paljon irti. Enemmän tarvitaan tämänkaltaista yhteisöllisyyttä naisten kesken, naisten tulee puhaltaa yhteen hiileen. Me emme ole toistemme vihollisia, vaan parhaimmillaan saadaan yhdessä jotain hyvää aikaan.

    Sen lisäksi, että ilta oli onnistunut ja antoisa, tapahtui jotain odottamatonta. Olin mielessäni manifestoinut, että haluaisin todella tietää ja tavata Embrosén takana olevan ihmisen, sen kertakaikkiaan täytyy olla huikea tyyppi. Ja niinhän siinä kävi, että Minna oli tuolla samaisessa Naistenpiirissä ja me tutustuimme sinä iltana toisiimme. Loppu on historiaa.

    Minna on kaunis sielu. Herkkä, lempeä, periksiantamaton. Hän tekee tärkeää työtä. Minna on sairastanut vuosia masennusta ja ahdistusta, kuten minäkin. On hienoa, että Minnakin on ollut näistä asioista rohkean avoin. Mielenterveydenhäiriöistä aletaan puhua koko ajan enenevissä määrin, se on todella tärkeää. Avoimuus poistaa ennakkoluuloja ja häpeää näiden teemojen ympäriltä. Olen itse kokenut, että olen pystynyt omalla avoimuudellani ja sillä, että kirjoitan kokemuksistani - auttamaan montaa ihmistä. Ja jos pystyn auttamaan yhtäkin, tiedän, on se mitä teen - merkittävää. Etenkin nuorten mielenterveysongelmiin pitäisi puuttua varhaisessa vaiheessa ja antaa nuorille esimerkkiä, että sairastuminen ei ole mielen heikkoutta. Ihminen sairastuu erilaisista syistä. Usein takana on sietämätön kuormitus.

    Itsellä sairastuminen tuli vuoden 2016 alussa päin näköä. Nyt näen pian kolme vuotta myöhemmin asiat paljon selkeämmin. Syyt ja seuraukset. Olin aina ajatellut, että koska tunnen kaikki tunteet niin vahvasti, olen myös takuulla käsitellyt aivan kaiken. Mietin myös, että koska puhuin avoimesti aina kaikesta, ei minulle ollut voinut jäädä mitään patoutuneita tunteita. Kuvittelin, että minä en voisi sairastua masennukseen. Olinhan niin positiivinenkin, näin iloa pienissä arkisissa asioissa, joka päivä. Kuinka ollakaan, olin niin väärässä, kuin voi olla. Ihmismieli on ihmeellinen. Siinä hetkessä, kun koin elämäni olevan balanssissa, (vaikka elinkin superkiireistä arkea), olimme muuttaneet entisen kihlattuni kanssa uuteen kotiin, tein työtä josta nautin jne. tuli pysähtyminen todella lujaa. Ensin keho alkoi sanoa sopimustaan erilaisin fyysisin sairauksin irti, sen jälkeen häiriintyi nukkuminen ja sitten puski valtava fyysisenä kokemuksenakin tuntuva ahdistus ja lopulta päälle vyöryi masennus. Olin juossut itseäni vuosikausia karkuun. Nyt oli itsen kohtaamisen aika. Vietin vuodenpäivät sairaalassa eri osastoilla. Siinä joutui kontrollifriikki vihdoin luovuttamaan ja heittäytymään elämän aalloille.


    Tarina on pitkä, se ei ole kaunis, mutta se on tehnyt minusta eheämmän, paremman version. Työtä se on vaatinut ja vaatii edelleen. Enää elämässä keskeisintä ei ole suorittaminen. Ei se, että jatkuvasti pitäisi saada jotakin aikaan tai tehdä pelkästään jotain hyödyllistä. Olen oppinut sanomaan ei. Se oli joskus yksi haastavimmista asioista mitä tiesin. Pikkuhiljaa opettelemalla se on vaan tapahtunut. Intuition ääni on vahvistunut. Sisäisiä viestejä on hyvä kuunnella, ne yleensä ohjaavat oikeaan suuntaan. Jos joku ei tunnu hyvältä, kuulostelen, ja aika nopeasti tiedän mitä tehdä. Päätöksenteko on helpompaa. Se, että sanoo ei, se on rakkaudellinen kyllä itseä kohtaan. Se on omien tarpeiden kuuntelua. Joskus ajattelin, että ihmiset loukkaantuvat, jos kieltäydyn tai jätän menemättä vaikkapa sovittuun tapaamiseen. Ennen saatoin mennä, vaikka olo oli voimaton. Eihän lopen uupunut ihminen ole edes mitään parasta seuraa. Jotta voisin olla myös läheisilleni paras versio itsestäni, tulee minun huolehtia ensisijaisesti omasta hyvinvoinnistani ja siihen oleellisesti kuuluu itsen kuunteleminen.

    Olen kantapään kautta kokenut sen, että pahaan pisteeseen itsensä ajaneena ei tahdo enää auttaa meditointi, jooga eikä hengitysharjoitukset. Mutta, ne ovat kuitenkin erinomaisia työvälineitä paranemisen kivikkoisella tiellä, sekä oivia keinoja ennaltaehkäisemään sairastumista. Itselläni tärkeitä, voimaannuttavia asioita ovat tällä hetkellä nimenomaan jooga (erityisesti yin-tunnit), kirjoittaminen, ulkoilu, eläimet ja niiden rapsutus, eteeristen öljyjen tuoksuttelu (sekä kaikki kauniit purnukat), mukava kotiasu ja läheisen läsnäolo. Monet, jopa itsestään selvätkin asiat. Kiitollisuuskirjasta olen myös kokenut olevan huomattavaa apua. Menen suurella uteliaisuudella eteenpäin, kaikkea kutsuvaa kohti.

    Luulin, etten selviäisi. Pelkäsin, ettei minulla ole tulevaisuutta. Nyt valoisampia päiviä alkaa olla jo enemmän, kuin niitä pimeitä. Ensi vuonna kouluttaudun yin-jooga-, rentoutus-, ja meditaatio-ohjaajaksi. Minulla on kirja työn alla kokemuksistani ja sitä ennen työstän blogia näistä teemoista.

    Se, mitä haluan sanoa - älä luovuta. Kun jaksaa sekunti kerrallaan, on yhtäkkiä jaksanut useamman minuutin, tunnin, päivän, viikon ja kuukauden. Koskaan emme tiedä, milloin tuska päättyy, mutta se päättyy. Ja sen jälkeen tuhkasta nousee uusi sinä, ja se, jos kuka näkee elämän aivan uusin värein ja eri perspektiivistä kokemansa jälkeen.

    Näillä ajatuksin,

    Rakkaudellista ja onnentäyteistä vuotta 2019!