Testissä savivaalennus - ekologinen vaihtoehto hiusten vaalentamiselle


Luonnonkosmetiikkatrendin kasvaessa tietoisuus perinteisen kosmetiikan sisältämistä haitallisista kemikaaleista kasvaa ja moni alkaa kiinnittää enemmän huomiota valintoihinsa. Ekokampaamo karma HELSINGIN perustaja Mirela Jusic kertoo, että monet hiusvärit saattavat sisältää voimakkaita allergeeneja, hormonihäiritsijöitä ja muita kemikaaleja, jotka voivat olla haitallisia esimerkiksi hengitysteille, ihon kunnolle tai ympäristölle. Hänen tärkein periaatteensa yritystoiminnassa on se, ettei toiminta aiheuta haittaa muille eläimille tai ympäristölle. Aito kauneus, ekologisuus ja eettisyys ovat karman tärkeimpiä arvoja.



Olen törmännyt viime aikoina useaan otteeseen käsitteeseen savivaalennus ja päätin ottaa selvää siitä, mitä se käytännössä tarkoittaa. Savivaalennus-hakusanalla löytyy lukuisia osumia erilaisten ekokampaamoiden palveluista sekä ohjeita kotitekoiseen savivaalennukseen. "Savivaalennus on hellävaraisempi ja ekologinen tapa vaalentaa hiusta, sillä ainesosat ovat biohajoavia. Se ei kuitenkaan ole sama asia, kuin kasviväri, sillä kasviväreillä ei ole mahdollista vaalentaa hiusten omaa pigmenttiä. Savivaalennuksella saa aikaan luonnollisia lopputuloksia, jolloin myös hoitoväli pidentyy", Mirela kertoo ja muistuttaa: "Vaalennusta ei kannata missään nimessä kokeilla valmistaa itse. Sekoitussuhteet ja tuotteiden läpikäymät testausprosessit ovat niin tarkkoja, että itse kokeilemalla seuraukset saattavat olla vakavia."


Savivaalennus on yksi karma HELSINGIN kysytyimmistä palveluista. Heillä on käytössä EKOPHARMA Helsinki -merkin savivaalennus, jonka tuotteet valmistetaan Herttoniemessä. Tuote pohjautuu kaoliinisaveen, jonka PH-arvo on lähellä ihon omaa PH:ta. Lisäksi kampaamossa käytetään välillä myös kotimaista MAA Earth made -merkin vaalennusta, joka on myös kaoliinisaveen pohjautuva tuote. Savivaalennus sisältää saven lisäksi soodaa ja hapetetta. Vaalennus voidaan tehdä kaikenvärisille hiuksille ja lopputulos riippuu täysin pohjaväristä. Kokeilin vaalennusta Mirelan käsittelyssä kahden hoitokerran aikana, ja lopputuloksesta tuli halutunmukainen.



Hiukset värjättiin raidoittamalla, jolloin lopputulos on luonnollisempi tyven kasvaessa. Vaalennus voidaan tehdä myös koko hiuksiin kauttaaltaan, jolloin lopputulos on vielä hieman vaaleampi. Mietin aluksi savivaalennuksen tehokkuutta, mutta värjäyksen jälkeen hiukset olivat selkeästi vaaleammat, ja etenkin kahden käsittelyn jälkeen sävy oli täysin erilainen kuin aiemmin. Karma HELSINKI on kampaamona kotoisan tunnelmallinen ja kauniisti sisustettu. Mirelan kanssa oli luonnollista jutella vaihtelevista aiheista ja suloinen Geoffrey-koira hauskuutti läsnäolollaan.


Ekokampaamojen kysyntä kasvaa jatkuvasti ja Mirela kertoo, ettei nimitystä ekokampaamo ole sertifioitu. On siis itseään ekokampaamoiksi kutsuvia yrityksiä, joilla pääpaino on ekologisella puolella, mutta saattavat käyttää myös synteettisiä värejä. Karmassa ei käytetä mitään synteettistä, josta poikkeuksena savivaalennuksen synteettisesti valmistettu hapete, joka on kuitenkin biohajoavaa. Yritys kuluu Suomen Koulutetut Ekokampaajat Ry -yhdistykseen. "Ekokampaamossa käynti on iholle, hiuksille, terveydelle sekä luonnolle huomattavasti parempi vaihtoehto", Mirela sanoo.



Mitkä sitten ovat haitallisia hiusväreistä löytyviä kemikaaleja, joita kannattaa vältellä? "Välttelisin erityisesti fenyleenidiamiinia, kuten p-fenyleenidiamiinia (PPD) ja sen johdannaisia, jotka ovat voimakkaita allergeeneja sekä hormonihäiritsijöitä. Tämän lisäksi esimerkiksi silikonit vaikuttavat negatiivisesti niin hiusten kuntoon kuin ympäristöön, ja sulfaatit kuivattavat hiuksia sekä ihoa. Parabeeneilla on lievä estrogeeninen vaikutus ja ne saattavat lisätä rintasyövän riskiä. Ammoniakki on hengitysteitä ärsyttävä aine, joka saatetaan usein korvata etanolamiinilla, joka taas on voimakas allergeeni. Liian voimakkaan hapetteen kanssa kyseiset ainesosat ovat syövyttäviä, ja voivat väärin käytettynä esimerkiksi kotivärjäyksessä aiheuttaa jopa ihon kuolion.", Mirela kertoo ja lisää: "Suosittelen näin ollen, että isommat muutokset jätettäisi aina ammattilaisen käsiin."


www.karmahelsinki.fi

EMBROSÉ

  • White Facebook Icon
  • White Instagram Icon
  • White Pinterest Icon

hello@embroselife.com

+358 40 5495991

Hiekkalaiturintie 3, Helsinki

© 2018 by Embrosé

LIITY YHTEISÖÖMME //